ARNOLD J. TOYNBEE PDF
Preview ARNOLD J. TOYNBEE
”IHMISEN ON VALITTAVA” ARNOLD J. TOYNBEE – HISTORIOITSIJA AIKALAISKRIITIKKONA JA TULEVAISUUDEN SUUNNANNÄYTTÄJÄNÄ Lisensiaattityö Tapio Hämysen johtamassa ammatillisesti suuntautuneessa histori- an lisensiaattiseminaarissa Joensuun yliopisto Timo Toukomies Kevät 2006 ”IHMISEN ON VALITTAVA”. ARNOLD J. TOYNBEE AIKALAISKRIITTINEN PERINTÖ 1. JOHDANTO 1 2. LÄHTEET JA TUTKIMUSTILANNE 23 3. HISTORIOITSIJA AIKANSA TULKKINA 23 3.1. Historia ja aikalaisvaikuttamisen mahdollisuudet 23 3.2. Tavoitteena oikeudenmukainen maailma 34 4. ARNOLD J. TOYNBEE –ELÄMÄ HISTORIALLE 44 4.1. Näkemyksen rakentaja 44 4.2. Maailmanlaaja vaikuttaja 59 4.3. Sivilisaatioiden syklit – Toynbeen käsitys historian voimista 69 4.4. Kritiikki ja sen kestäminen 82 5. VASTUUN LAAJENEVAT KEHÄT – TOYNBEE AIKALAISKRIITIK- KONA TOISEN MAAILMANSODAN JÄLKEISESSÄ MAAILMASSA 104 5.1. Yhdysvallat ja illuusio ’Vapaasta Maailmasta’ 104 5.2. Heikomman osapuolen näkökulma 128 5.3. Käännös uskontoon ja itään 151 5.4. Puntarissa ihmiskunnan tulevaisuus 166 5.5. Nationalismin kahleista kohti maailmanhallitusta 189 5.6. Biosfäärihuolista laaja-alaiseen ympäristöhistoriaan 201 6. MIES AIKAANSA EDELLÄ 216 6.1. Globaalin näkökulman puolustaja 215 6.2. Uuden vuosituhannen agenda 228 7. MENNEISYYDEN YMMÄRTÄMINEN - AVAIN TULEVAAN 254 LÄHDE- JA KIRJALLISUUSLUETTELO 261 1 1. JOHDANTO Brittiläinen historioitsija Arnold Joseph Toynbee (1889-1975) kuului viime vuosisadan eu- rooppalaisen älymystön eturiviin. Toisen maailmansodan jälkeen Toynbee oli hetken aikaa länsimaisen historiantutkimuksen ylistetyimpiä, mutta samalla myös kiistellyimpiä hahmoja. Hänet muistetaan elämänmittaisesta pyrkimyksestä jäsentää menneisyys itse valittujen malli- en ja lakien säätelemään muottiin. Tämän lisäksi hän oli myös laajasti kantaaottava yhteiskun- takriitikko, joka halusi jättää painavan jäljen oman aikansa kehitykseen maailmanlaajalla ta- solla. Kriittisissä arvioissa Toynbee määritellään yleensä ns. spekulatiiviseksi historiankirjoit- tajaksi tai -filosofiksi. Tämä ei kuitenkaan ole hänestä mitenkään tyhjentävä luonnehdinta – varsinkin kun sen seurauksena hänen tuotantonsa monipuolisuus on usein jäänyt näkemättä ja käsittelemättä.1 Sitä paitsi näkökulmat menneisyyteen muuttuvat aikojen myötä. Vielä jokin aika sitten saattoi historian metodinen pohdinta alkaa varmalla toteamuksella, että kaikenlaiset filosofisesti sä- vyttyneet yritykset selittää historiaa kokonaisvaltaisesti olivat poissa muodista.2 Ehkä sanonta pitää edelleen paikkansa, jos sillä tarkoitetaan valistuksen optimismia heijastavia ihmiskunnan suuria edistyskertomuksia. Reaktiot kuitenkin monipuolistuvat, mikäli lausuman tarkoitukse- na on kyseenalaistaa kaikki yritykset etsiä totuttua laajempaa, ’holistista’ näkökulmaa inhi- milliseen menneisyyteen. Elämän syvempien merkitysten pohdintaa voitaneen pitää ihmisen lajityypillisenä piirteenä. Puhtaiden luonnontieteiden pohjalta syntyvä maailmankuva antaa meille olemisen välttämättömän yleisraamin. Kautta aikojen ajattelijat ovat kuitenkin etsineet ’ihmisenä olemisen dilemmaan’ myös pidemmälle ja syvemmälle meneviä selityksiä - sellai- sia joissa ihmisen oma sisäinen elämä ja itseään tiedostava olemus ovat keskeisemmässä ja tunnustetummassa asemassa. Kun uskontojen perinteiset vastaukset puhuttelevat aikamme maallistunutta ihmistä entistä vähemmän, jää jäljelle historiantutkimus ja siinä viime aikoina yleistynyt ns. makrohistoriallinen näkökulma3. William H. McNeill asettui aikanaan rohkeasti puolustamaan makrohistoriallista synteesiä kyseenalaistamalla käsityksen, jonka mukaan yleistys antaa aina virheellisen kuvan ja että 1 Näin esim. Liebel-Weckowicz 1999, 1200-1201; Hughes-Warrington 2001, 328-9; Bentley, Jerry H. 1998, 968; Bentley, M. 1988, 417. 2 Callinocos 1995, 1. 3 Makrohistoriallisen tutkimuksen kohteena ovat yksilöiden sijasta rakenteet, jolloin yksilöt jäävät luonnostaan toissijaisiksi toimijoiksi. CharlesTillyä siteeraten Mika Kallioinen määritteli makrohistorian ytimeksi ’suurten rakenteiden’ ja ’laajojen prosessien’ tutkimuksen käyttämällä ’huimia vertailuja. Kallioinen 1997, 30. 2 tarkkuus kasvaisi yksityiskohtien lisäämisen myötä. Hänen mielestään kyseinen ajatusmalli toimi liian usein todellisen ajattelun korvikkeena. Tullakseen aidossa mielessä historiaksi faktojen on muodostettava ymmärrettävä ja uskottava malli. Siksi mallien ja samankaltai- suuksien tunnistaminen on McNeillin mielestä kaiken älyllisen toiminnan ja niin myös histo- riantutkimuksen päätehtävä.4 Hänen oma ratkaisunsa oli rohkaista kutakin historioitsijaa rakentamaan oma ’myyttihistori- ansa’ (mythistory), jolla hän tarkoitti kunkin omaa totuutta sellaisena kuin se muotoutui huo- lellisen ja kriittisen ajattelun tuloksena. McNeillin pontimena tähän oli hänen vakuuttuneisuu- tensa siitä, että maailma tarvitsi ’ekumeenista historiaa’, jossa olisi tilaa inhimilliselle moni- naisuudelle kaikessa sen kompleksisuudessa. Ymmärrettävä maailmanhistoria voisi vähentää eri ryhmien välisten yhteenottojen kuolettavuutta opettamalla, miten paikalliset kokemukset liittyivät koko ihmiskunnan voittojen ja tappioiden kokonaistarinaan. Jos tälle näkemykselle oli ajan tilausta jo 1980-luvulla, kohoaa sen kiireellisyysaste uuden vuosituhannen puolella toiseen tai kolmanteen potenssiin. Tässä kokonaisuudessa kenenkään totuus ei ole absoluutti- nen tai täysin objektiivinen. Silti jokainen totuus on merkittävä, koska se tuo oman lisänsä ihmiskunnan kulttuurisen pluralismin kirjoon. Tähän perustuu yleistävän näkökulman välttä- mättömyys.5 Tässä yhteydessä tulkitsen kenttää laajasti enkä sulje pois mitään näkökulmaa, jossa on histo- rialliseen aineistoon nojautuva vakava pyrkimys ymmärtää ihmistä ja inhimillistä kulttuuria osana laajempaa kokonaisuutta. Hedelmällisen näkökulman tähän tarjoaa erityisesti historial- linen sosiologia eri suuntauksineen, joissa on usein vahva historianfilosofinen painotus. Kos- ka elämän peruskysymykset eivät katoa, ansaitsee suurten kehityslinjojen ja tarkoitusten sy- vällinen pohdinta vielä nykyäänkin osakseen ymmärrystä siinä kuin mikä tahansa muu älylli- nen harjoitus. Historian tutkimisen yleisen mielekkyyden kannalta on jopa mahdollista, että tämä näkökulma nousee koko toiminnan suolaksi ja merkityksen antajaksi.6 Lähtiessäni edellä kuvaamalleni tielle teen sen tietoisena niistä moitteista, joita spekulatiivi- sen historiantutkimuksen kannettavaksi on pitkin matkaa kasattu. Vaikka perinteiset jakolinjat mikro- ja makrohistorian välillä ovat yleisesti ottaen madaltuneet, ei liene mahdollista karistaa hetkessä pois vuosikymmenten taakkoja. Sattuvasti onkin todettu, että modernia historiantut- 4 McNeill, W. 1986, 5, 34. 5 McNeill, W. 1986, 16-19, 41-2; Kloppenberg 1989, 1028. 6 Lemon 2003, 10-13. 3 kimusta on pitkään vaivannut perustavan laatuinen kahtiajako ’pilkkojiin’ ja ’kasaajiin’ (engl. splitters – lumpers). Pilkkojat korostavat historian yksityiskohtia ja niissä esiintyviä eroa- vuuksia. Usein he erikoistuvat pienten spesiaalikysymysten tutkijoiksi ja vetäytyvät tietoisesti kauaksi kaikista ’systeemien rakentajista’.7 Kasaajat taas näkevät historiassa pikemminkin kokonaisuuksia, joita he haluavat omalla työl- lään panna vielä selvempään järjestykseen. Tältä pohjalta he uskaltautuvat myös laajojen, jopa rohkeiden yleistysten esittämiseen, vaikkapa malliin ’historian loppu’. Kun kasaaja on sijoittanut historian palaset luomiinsa karsinoihin niin kokonaisuudesta onkin tullut entistä ymmärrettävämpi – sellainen, josta voi olla jotain apua myös tulevaisuuden epävarmuuksien määrittelyssä. Tämän kaltaista historian suoraa hyötykäyttöä tarjoaa vain laajojen yleistysten historia, jolle kasaaja on omistautunut. 8 Englanninkielisessä maailmassa ja erityisesti Amerikassa ovat ns. suuret näkökulmat histori- aan olleet jo pitkään suosittuja9 ja ainakin internetiin sijoitettujen sivustojen perusteella näyt- tää trendin suosio edelleen vain korostuvan. Suuntauksesta käytettävät nimitykset vaihtelevat: Macro History10, World History, Big History, World-System Approach. Viime vuosisataa on sanottu yhtäältä ’makrohistorian kultaiseksi vuosisadaksi’, toisaalta taas sitä on pidetty varoit- tavana esimerkkinä historiantutkimuksenkin piirissä tapahtuneesta ihastumisesta globaaleihin näköaloihin ilman perusteita.11 Herääminen globaalin näkökulman tärkeyteen ei ole tapahtunut itsestään. Ekologisten ongel- mien kasautuminen viimeisten vuosikymmenien aikana on epäilemättä toiminut merkittävänä katalysaattorina. Ekologisen liikkeen epäsuorana hedelmänä on historiatieteen kylkiäiseksi 1980-luvulta lähtien noussut ympäristöhistoriallinen suuntaus (Environmental History). Tä- 7 Hexter 1979, 241-243. 8 Kuten kylmän sodan sodan tutkija J.L. Gaddis on todennut, molempia suuntauksia tarvitaan ja ne ovat tasapai- noisen historiankirjoituksen kannalta suorastaan korvaamattomia. Aina ne eivät kuitenkaan esiinny samassa suhteessa, joten olennaista on löytää niiden välinen tasapaino. Gaddis 1982, vii. 9 Suuntausta voimisti merkittävästi se, että 2. maailmansodan seurauksena maailman johtoasema lankesi Yhdys- valloille eikä siitä vastuusta voinut toistamiseen kieltäytyä. Mutta tämän ajan yliopistokursseissa maailmanhisto- ria rajautui yleensä länsimaiseksi sivilisaatioksi ja kylmä sota hämärsi muutoinkin perspektiiviä. Prazniak 2000, 22-224. 10 Lee Daniel Snyder on määritellyt makrohistorian ”yritykseksi luoda kulttuurihistoriallisten prosessien malli, joka selittää historiallisen muutoksen kaikkiin yhteisöihin/ sivilisaatioihin soveltuvalla tavalla.” Tähän pyritään sosiaalitieteiden eikä filosofian hengessä. Painopiste on muutoksien mallintamisessa, ei historian päämäärissä tai sen lopussa. <http://www.ncf.edu/lsnyder/#MacroHistory> Luettu3.12.2005. 11 Collins 1998. http://www.hartford-hwp.com/archives/10/043.html Luettu 3.12.2005. V. 1990 perustettu Jour- nal of World History keskittyy nimensä maailman historian ja vertailvan sivilisaatiotutkimuksen kysymyksiin. Toki muissakin historiallisissa julkaisuissa on tavan takaa aihetta sivuavia tutkimuksia ja arvioita. 4 mäkään ei sinänsä automaattisesti avaa portteja globaalille tasolle. Tosiasiat puhuvat kuiten- kin puolestaan: koska ekologiset ongelmat eivät tunnetusti kunnioita rajoja, on monissa ympä- ristön näkökulman huomioon ottavissa historiateoksissa nykyään jo lähtökohtaisesti globaali näkökulma. Laaja-alaisia, globaaleja ympäristöhistorioita onkin tullut viime vuosina runsaasti markkinoille. Erinomaisen esimerkin tästä tarjoaa J.R. McNeillin ’Something New Under the Sun. An Environmental History of the Twentieth Century World’ (2000). Teoksensa prologis- sa McNeill toteaa – ilman suurta liioittelua – että ”ihmisrotu on käynnistänyt, sitä mitenkään tarkoittamatta jättiläismäisen, kontrolloimattoman kokeilun maan päällä. Luulen, että aika- naan tämä paljastuu kahdennenkymmenennen vuosisadan merkittävimmäksi ilmiöksi, suu- remmaksi kuin Toinen maailmansota, kommunistinen kokeilu, lukutaidon tai demokratian leviäminen, naisten vapautuminen…Ympäristöhistoriassa kahdeskymmenes vuosisata määrit- tyy oudoksi vuosisadaksi lukuisten ekologisten prosessien räikeän kiihtymisen takia.”12 Nykykatsannossa näyttää väistämättömältä, että ’välimatkojen ja etäisyyksien mitätöitymi- nen’ - josta jo Arnold Toynbee omana aikanaan puhui - lisää ihmiskunnan kohtalonyhteyden tuntua siten, että menneisyys tajutaan yhä selvemmin yhteiseksi. Toisaalta: mikä olisikaan luonnollisempaa, asutammehan kaikki samaa planeettaa, ’kolmatta kiveä auringosta’.13 Tähän kokonaisuuteen sopii varsin hyvin se, että ns. sivilisaatiohistoriallinen näkökulma - jota Arnold Toynbeekin aikanaan vahvasti edusti - on kokenut viime vuosina voimakkaan renes- sanssin. Sen puitteissa Toynbeekin on jälleen noussut myönteisesti viitattavien historioitsijoi- den joukkoon. Hyvänä esimerkkinä tästä voi pitää Felipe Fernández-Armeston teosta ’Civili- zations. Culture, Ambition, and the Transformation of Nature’ (2002). Fernández-Armeston omaksuma kulttuurillinen lähestymistapa on totutusta varsin poikkeava: hän määrittelee sivi- lisaatiot ympäristötyypin eikä perinteisen ajallisen sijoittumisen mukaisesti. Siten oman esit- telynsä saavat tundran ja jään kulttuurit, niukasti tuottavien ruohoalueiden kulttuurit, trooppis- ten alankoalueiden kulttuurit siten että lopulta päädytään atlanttisen sivilisaation muodostumi- seen.14 12 McNeill, J.R. 2000, 4. 13 Yhteinen kohtalonyhteys kytkeytyy kiinteästi entistä laajempaan tietoisuuteen myös niistä uhkatekijöistä, joita ihmiskunta Timothy Garton Ashin elävästi kuvaamalla tavalla itse koko ajan kasaa eteensä. Mutta myös ratkai- sujen on silloin oltava yhteisiä. Ash 2005, 172-182. 14 Ympäristötyyppien määrittelyssä Fernandez-Armesto ei orjaillut biologeja, vaan muotoili historan lähtökoh- dista omia kokonaisuuksia kuten esim. ’pienten saarten ympäristötyyppi’, johon hän sijoitti mm. Venetsian ja Pääsiäissaaret. Itse sanaa ’sivilisaatio’ oli Fernández-Armeston mukaan väärinkäytetty siinä määrin runsaasti, että oli parasta suhtautua siihen Kenneth Clarkin tavoin: mukaillen: sen tuntee, kun se tulee vastaan. Fernandez-Armesto 2002, 5, 16-17, 24. 5 Fernández-Armesto sanoo aina pitäneensä välimatkaa Spenglerin ja Toynbeen kaltaisiin maa- ilmansodan välisen ajan historiankirjoituksen ’jättiläisiin’. Toisaalta näiden harrastamat pano- raamakuvaukset tulevat ymmärrettäviksi natsismin ja kommunismin synnyttämän apokalyp- tisen uhan taustaa vasten. Teoksensa kirjoitustyön loppuvaiheessa Fernández-Armesto sanoi tutustuneensa kuin vahingossa Toynbeen teksteihin, joiden hän totesi yllättäen olevankin ’vii- sautta puolillaan’. Toynbee ansaitsi hänen mielestään erityistunnustuksen historiallisen ekolo- gian pioneerina, joka ei koskaan jättänyt sivilisaatioiden kuvauksista pois ympäristönäkökul- maa. Myös hänen ’haaste-vastareaktio’ –oppinsa palveli ympäristöön kytkettynä sivilisaation luonnehdinnan voimakkaana ja hyödyllisenä välineenä. Tästä mm. Venetsian kaupunkikult- tuurin synty tarjosi Fernández-Armeston mielestä hyvän esimerkin.15 Jotkut historioitsijat ovat pyrkineet edellä mainitusta vielä laajempaankin näkökulmaan, joissa ihmisen tarina kytketään tiiviisti osaksi planeettamme ja jopa koko universumin fysikaalista kokonaiskehitystä. Tuoreen esimerkin tästä tarjoaa David Christianin teos ’Maps of Time. An Introduction to Big History’ (2003; 642 s.). Esipuheen kirjoittajan, William H. McNeillin sa- noin teos ”yhdistää luonnonhistorian ja inhimillisen historian yhdeksi suureksi ja ymmärrettä- väksi kertomukseksi” samaan tapaan kuin Isaac Newton 1600-luvulla yhdisti taivaan ja maan yleisten liikelakien alaisuuteen. Vielä enemmän tulos muistuttaa Darwinin saavutusta 1800- luvulla hänen yhdistäessä ihmisen muiden elämänmuotojen kanssa osaksi samaa kehityspro- sessia.16 Christian ei epäröi ilmoittaa teoksensa tavoitteeksi vastata ihmisen metafyysisiin peruskysy- myksiin: kuka minä olen? Mihin minä kuulun? Mikä on kokonaisuus, jonka osana minä olen? Luomismyyttien sijaan hän haluaa kuitenkin kertoa kaikille tieteen viimeisen sanan näistä elämän perusasioista. Henkilökohtaista perspektiiviä laajojen kokonaisuuksien ymmärtämi- seen on Christianille antanut jo vuodesta 1989 lähtien jatkunut ’Big History’ –kurssien johta- minen useissa lännen yliopistoissa.17 15 Fernández-Armesto 2002, 21-31 , 294-5. -Sen sijaan Toynbeenkin puheet sivilisaation päämäärästä hän hylkä- si perusteettomina: yhteiskunnat eivät kehity, ne vain muuttuvat. 16 McNeill, W. 2005, XV. 17 Christian 2005, 1-38, 513 viite 1. –Christian toteaa, että alkuunsa ilkamoivasti käytetty epämääräinen termi ’Big History’ ilmaisee vain pyrkimyksen tarkastella historiaa laajimmasta mahdollisesta näkökulmasta. V. 1990 esittämässään vetoomuksessa laajan näkökulman puolesta hän muistutti myös, ettei ’isoa historiaa’ pidä ymmär- tää hyökkäykseksi ’pientä historiaa’ vastaan. Kyse oli vain turhan joko-tai –asetelman murtamisesta. Christian 1991, 238. Samoihin aikoihin alkoi ilmestyä myös uusi globaalin historian foorumina Journal of World History. 6 Itse tarina on tietysti alkuunsa puhdasta fysiikkaa: Big Bang ja mitä kaikkea siitä seurasi, sat- tuvilla esimerkeillä elävöitettynä. Esimerkiksi: mitä tarkoittaa 13 miljardia vuotta? (tieteen käsitys universumin iästä). Se on sama kuin 200 miljoonaa 70 vuoden mittaista ihmiselämää peräkkäin asetettuna. Vasta sivulla 79 päästään puhumaan elämän kehityksestä planeetallem- me; ihmisen kehitys astuu puolestaan kuvaan sivulta 139 lähtien. Mutta kun itse tekstisivuja on yli 500, mahtuu mukaan riittävästi myös inhimillisiä näkökulmia. Edes paleoliittisen ihmi- sen tuhoavaa vaikutusta biosfääriin ei ole unohdettu. Mutta 1900-luvun kehityksen kuvaus alkaa jo paikoitellen muistuttaa globaalien ympäristöorganisaatioiden vuosiraportteja. 18 Christianin kirjan arvioinut Fred Spier – itsekin ’Big Historyn’ edustaja - pitää yllättävänä, että kirjan vaatimattominta antia oli juuri ihmisen kehitystä koskeva kuvaus. Tästä huolimatta teoksen internet-versio elää jo omaa elämäänsä, inspiroiden eri puolilla maapalloa uusia ’ison historian’ kirjoittajia. Trendi tähän suuntaan sen kuin voimistuu. ”sillä ’ison historian’ haamu kulkee ympäriinsä maan päällä.”19 On ymmärrettävää, että tämänkaltaisissa historioissa ei tunneta nimeltä yhtään ihmisyksilöä. Silti niistä huokuu varsin suuri inhimillisyys. Ehkäpä siksi, että niiden kirjoittajat ovat ammat- tihistorioitsijoita ja tuntevat siten ihmisen tarinan syvällisesti. Lisäksi heidän huikeat kehitys- kuvauksensa huipentuvat aina ihmisen tarinaan. Siksi niiden äärellä ei tunne lukevansa fysii- kan tai biologian oppikirjaa. Mutta kun kirjoittajana on fysiologi, kuten Jared Diamond (‘Guns, Germs and Steel, A Short History of Everybody for the Last 13,000 Years’; alkup. julk. 1997) tai fyysikko, kuten Stephen Blaha (’The Rhytms of History: A Universal Theory of Civilizations’, 2002), voi tulos historian näkökulmasta muodostua hämmentäväksi. ”Miksi valkoiset tuottivat niin pal- jon tavaraa, jonka he toivat laivoissaan meille, mutta meillä mustilla oli kovin vähän omaa tavaraa?” Tähän Uudella Guinealla kauan sitten saamaansa kysymykseen Diamond etsii pä- tevää vastausta lähes elämän mittaisella tutkimusretkellä, jonka annin hän tiivisti viisisa- taasivuisen kirjan sivuille. Vastauksessaan hän päätyy korostamaan ympäristöerojen ratkaise- vaa merkitystä. Kulttuurien kehityserot eri mantereilla eivät johtuneet itse ihmisten fyysisistä tai rodullisista eroista, vaan yksinkertaisesti ihmisten asuinseutujen erilaisuudesta. Domes- 18 Christian 2005, 199-202, 440-464. 19 Spier 2005, 262-264. 7 tiakaatio eli luonnonvaraisten kasvien ja eläinten ottaminen ihmisen hyötykäyttöön oli ratkai- seva kynnys, joka johti eri mantereilla erilaisiin tuloksiin. Analyysin tulosta voi pitää yksin- kertaisena, mutta yllättävänkin uskottavana. Diamondin mukaan Arnold Toynbee ei koskaan päätynyt pohtimaan Yalin kysymystä, koska hän keskitti kiinnostuksensa kirjallisiin kulttuu- reihin ja jätti ei-kirjalliset ’primitiiviset’ kulttuurit syrjään. Siksi Toynbee, joka etsi historiasta malleja ja yhdenmukaisuuksia ei koskaan nähnyt suurinta mahdollista mallia, joka kuitenkin antaa Diamondin mukaan modernille epätasa-arvolle olennaisen historiallisen taustan.20 Diamond päättää analyysiretkensä historiantutkimukselle esitettyyn vaatimukseen kehittyä viimeinkin tieteeksi, joka olisi samalla tasolla kuin luonnontieteet, siis vaikkapa tähtitiede, maantiede tai kehitysbiologia. Tavoite on sinänsä kiitettävä, mutta jos metodina on kaikkien tapahtumien redusoiminen vain ja ainoastaan aineelliselle tasolle, on tuloksena nippu liian yleistäviä ja tyhjiä vastauksia. Aidon historiantutkimuksen tehtävänä on pitää kiinni siitä, että tiedostavan ihmisen osuus säilyy aitona, kuten Bruce Mazlish on huomauttanut.21 Sama koskee vielä selvemmin Stephen Blahaa, joka haluaa selittää sivilisaatioiden nousut ja laskut taulukoiden ja matemaattis-kvantitatiivisten kaavojen avulla, joita hän formuloi kaik- kiaan 139 kappaletta. Sinänsä mielenkiintoista on, että Blahan tiukkaan napitettujen kaavojen ja laskelmien pohjana ovat kerrankin hyötykäyttöön otetut Toynbeen sivilisaatioteesit. Silti tulosta ei voi pitää kovinkaan vakuuttavana.22 Globalisaatioajan näkökulma merkitsee käytännössä sitä, että yhä useampia asioita on vaikeaa tai suorastaan mahdotonta arvioida mielekkäästi ilman laajaa, koko ihmiskunnan huomioon ottavaa tarkastelukulmaa. Tätä kehitystä edisti omalla rajulla tavallaan kylmän sodan päätty- minen, mikä muutti perinteisen ’blokkiajattelun’ kerta heitolla aikansa eläneeksi. Tältä pohjal- ta Samuel Huntington muistutti jo 1990-luvulla, että ensimmäistä kertaa ihmiskunnan histori- assa globaali politiikka on tullut aidosti multipolaariseksi ja -sivilisoituneeksi. Aiemmin niin sanottujen sivilisaatioiden kontaktit toisiinsa olivat vähäisiä ja hajanaisia. Kylmän sodan päät- tyminen mahdollisti ensimmäistä kertaa laajassa mitassa sen, että ihmiset eivät pääsääntöisesti blokkiutuneet enää ideologian, politiikan tai talouden perusteella - niitäkään toki aliarvioimat- ta – vaan jakolinjan määrittelijäksi tulivat kulttuurierot. Huntington tarkensi vielä näkemys- tään toteamalla, että kulttuurin osa-alueista erityisesti uskonto toimi sivilisaation määräävänä 20 Diamond 1998, 13-14, 24, 405-8 21 Diamond 1998, 408; Mazlish 1999, 247-8. 22 Blaha 2003: http://htpprints.yorku.ca/archive/00000155/ Luettu 3.12.2005; Hall 2003 <.http://human-nature.com/nibbs/03/blaha.html> Luettu 3.12.2005. 8 tuntomerkkinä. Tältä pohjalta hän piti kulttuuri- tai uskontopohjaisten konfliktien syntymistä sivilisaatioiden välille mahdollisena, jopa todennäköisenä. 23 Muutama vuosi ennen Huntingtonia oli Francis Fukuyama esittänyt käsityksensä tai pikem- minkin ennustuksensa ’historian lopusta’.24 Sen mukaan ihmiskunta oli pitkän konfliktien ja sekasorron täyttämän aikakauden jälkeen kypsynyt viimein vaiheeseen, jossa liberaali demo- kratia ja kapitalismi hallitsivat ilman todellisia haastajia. Tämä kehitysvaihe vakiintuisi vähi- tellen koko ihmiskunnan olotilaksi, josta ei ollut enää tarvetta pyrkiä mihinkään muuhun, koska se täytti ihmisten syvimmät perustarpeet ja toiveet. Kun pitkälti toistakymmentä vuotta on tästäkin julistuksesta jo kulunut, tiedämme ettei histo- ria ole edennyt kovinkaan paljon Fukuyaman odottamaan suuntaan. Onkin sanottu, että hänen pääsanomansa oli jutun vetävässä otsikossa; kaikki muu oli kutakuinkin väärin.25 Fukuyama ennakoi kyllä tämänkin, toteamalla, ettei hän odottanutkaan historian tapahtumisen loppumis- ta, vaan sitä, että Historian suuri suunta etenisi vääjäämättä hänen esittämäänsä päämäärään. 26 Fukuyaman yhteydessä puhutaan historian lopun teemasta usein vain yleisellä tasolla. Tämän tutkimuksen näkökulmasta ovat vähintään yhtä mielenkiintoisia hänen tulkintansa ihmisensy- vimmistä liikkeelle panevista voimista. Erityismaininnan ansaitsee Fukuyaman Hegelin kautta omaksuma thymos-käsite eli ’halu saada tunnustusta’ ihmisluonnon perustavana voimana. Ihmisen valmius panna jopa koko elämänsä likoon puolustaakseen omaa ’arvoaan’ ja saadak- seen sille ympärillä olevien tunnustuksen, on yllättävän yksinkertainen, mutta kuitenkin var- sin vähän hyödynnetty idea. Siitä kuitenkin pulppuavat monet modernin yhteiskunnan moraa- lisesti sävyttyneet perustunnot isänmaallisuudesta aina yleiseen kansalaisvastuuseen. ’Halu saada tunnustusta’ selittää Fukuyaman mukaan pitkälti mm. entisen itäblokin maiden koke- 23 Huntington nojautui sivilisaatiomäärittelyssään vahvasti Toynbeehen, vaikka toikin esiin myös myöhempien tutkijoiden laajan kirjon. Hän puhui sivilisaatioista monikossa, eikä hyväksynyt yhden maailman sivilisaation ajatusta toisin kuin esim. David Wilkinson. Huntington 21-29, 40-48, 267-272; Wilkinson 1995, 254. 24 Fukuyama 1992, xii-xiii, 64-67, 136-9 –”En ehdottanut, että tapahtumien virta päättyisi…vaan Historia: historia ymmärrettynä yhtenä koherenttina, kehittyvänä prosessina, jossa olisivat mukana kaikkien ihmisten kokemukset kaikkina aikoin…”(xii). 25 Boyle 1998, 70-71. –Fukuyama ei esim. Berliinin muurin sortumisvuoden 1989 merkitystä arvioidessaan an- tanut taloudellisille seikoille juuri mitään arvoa, vaikka niillä lienee ollut Yhdysvaltain politiikan suunnittelussa hyvinkin tärkeä asema. 26 Fukuyama 1992, xi-xii - Fukuyama korosti myöhemmin tarkoittaneensa asioiden teoreettista tilaa, ei reaalito- dellisuutta sillä hetkellä: liberaali demokratia muodosti eri syistä parhaan mallin, jota tyydyttäisi ihmisten tar- peet. Mielenkiintoista on todeta, että Fukuyaman sanomaa on pidetty ’piilomarxilaisena’ tai ’väärinkäännettynä marxismina’, mikä toisaalta heijasteli myös vasemman laidan vakuuttautumista siitä, että kapitalismi oli todella saanut ratkaisevan voiton. Fukuyama 1995b, 29; Callinicos 1995, 17-18.
Description:The list of books you might like
